lauantai 8. maaliskuuta 2014

Saaren Kartanon Pelargonipäivät


Naisten päivän aamu valkeni räntäsateisena,
kun lähdin ajelemaan loskaisia teitä kohti Mäntsälää.
Mukaan sain ystäväni Tarjan,
joka aikoinaan sytytti minuun pelargonikuumeen.
Sain häneltä silloin muutaman 'Appleblossom Rosebudin' pistokkaan,
muuta taudin kehittymiseen ei tarvittu.

Yanna von Schantz aloitti viime syksynä opintoihinsa liittyen
keräämään vanhoja pelargonikantoja,
joiden talvehtimisen ja pistokaslisäyksen parissa
 hän on talven tehnyt töitä.
Tänään kaikki huipentui myyntitapahtumaan 
Saaren Kartanon kasvihuoneissa,
joissa pelargonit kylpivät keinoauringon valossa ja lämmössä.



Yanna oli tehnyt valtavan työn, 
hän oli merkitty emokasvit kyltein.
Eri lajikkeita oli lähemmäs sata,
osan hän oli saanut ystävältämme Anneli Salolta.

 


Lähes kaikki emokasvit olivat komeassa kukassa.
Suuria ostopäätöksiä tehdessä 
on parasta antaa intuition viedä.



Pistokkaita oli myynnissä sekä potteina että ruukutettuina.
Aarteet olivat hienosti jaoteltu pöydille lajeittain,
tässä 'Drotting Ingridistä' muodostuva kukkameri.



Ruukuissa oli kauniit, vanhahtavat nimilaput.
Itse pidän, että kaikilla pelargoneillani on nimet,
sillä olen arka tekemään lajiketunnistuksia.
Tosin aina on mahdollisuus,
että ostettu kasvi osoittautuukin toiseksi.



Tänään(kin) mopo hieman karkasi käsistä.
Pelargoniaarteiden joukkoon tuli 'Langelandsrosen', 
'Grekisk jättepelargon', 'Plum Rosebud',
 'Drottning Margrethe', 'Joy', 'Sound Of Silence', 'Tornedalen',
'Westdale Appleblossom' ja 'Saaren Kartanon Hannele'.



Pistokas suositellaan istutettavaksi 
pieneen ruukkuun säilyttäen potti. 
Itse suosin saviruukkuja,
jonka pohjalle laitan ensin multaa,
nostan potin siihen ja lisään lopun mullan.
Lopuksi tietysti kastelen 
ja laitan ruukun aurinkoiselle ikkunalle.



Lähes pelargoniharrastukseni alkuajoista lähtien
olen haaveillut joskus löytäväni 'Westdale Appleblossomin'.
Tänään hän tuli vastaan 
ja sai uuden rakkauden meidän tuvan ikkunalla.



Yannalle ja Annelille kiitos ihanan päivän.
Oli voimaannuttavaa viettää hetki kukkameressä
samanhenkisten ystävien kanssa.
Sain tavata ystäväni Suvin, Tiian, Veeran, 
Maijan, Annen, Tuulan ja Eilan. 
Erityisen mukavaa oli tavata Yanna, 
joka on tehnyt valtavan työn 
laajentaakseen ihmisten tietoutta 
erikoispelargonien parissa.


4 kommenttia:

  1. Voi sentään, että minulla piti olla työviikonloppu juuri nyt. Pelakuuikkunallani on käynyt kato talven aikana. Jotain on jäljellä, ei kaikki vainaita ole. Ja näistä selviytyjistä tietysti otan pistokkaita, kunhan saan inspiraation päälle. Mutta ainahan se olisi mukavaa saada uusiakin sortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi surkeuden surma, aarteiden menetys on aina surullista. Jahka ilmat lämpiävät, voin postitella sulle jotain.

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoinen tapahtuma ! Sama haave on ollut mulla, tuo Westdale Appleblossom, yritin viime keväänä saadakin sitä mutta turhaan. Tänä keväänä yritys uusiksi. Upeat pelakuut olet hankkinut, onnea niille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, odotan kovasti heidän kukintaa. Jos hyvin käy, voit saada multa Westdalen pistokkaan.

      Poista