lauantai 29. marraskuuta 2014

Kadonneet päivät, elokuu

 
Elokuu on syyslannoituksen aikaa.
Säkkiä ostaessa tapahtui perinteinen työtapaturma,
mukaan lähti useampi alennuskasvi.

 
 
Työtapaturma kävi 'Lataamossakin'.
Katossa roikkunut viinirypälesato
oli korjaamista vaille,
mutta ampiaiset ehtivät ensin.
Niiden turmioksi tein useamman satsin
paukkuja viinasta ja siirapista.

 
 
 Syyshortensian kukinnot vihjasit lähestyvästä syksystä.
'Vanilla Fraiche' oli jo hiljalleen muuttumassa
vaaleanpunertavaan sävyyn.
 
 
 
37 yhtäjaksoisen hellepäivän jälkeen ei syksy tullut hetkessä.
Punalatvan kukkiva komeus houkutteli neitoperhosen.

 
 
Itse houkuttelin miehen raivaamaan minulle
vattupusikon puhtaaksi.
Tunnetusti meillä käytetään vain järeitä aseita.

 
 
Vihdoin pihan perä oli siisti.
Tänne sain siirrettyä marjapensaat
ja istutettua pari uutta mustikkapensasta.
 
 
 
Kaivurilla riitti töitä toisenkin ryteikön siistimisessä.
Tähän syntyi uusi, kivikkoinen kasvualue.
Onneksi mies ei tiedä,
että vielä on yhdelle paikalle tiedossa konetöitä ;)



 Maailman paras kesätyö -kasvihuoneeni
pursusi täynnä uusia löytöjä.
Suurimman osan heistä istutin uudelle kivikkoalueelle.
 
 
 
Markolta saamani talvivalkosipulit
annoin hieman kuivahtaa ennen maahan laittoa.
Hyötyviljely oli ihan uusi aluevaltaus,
tosin se rajoittui yhteen lavakaulukseen.

 
 
Talven aikana maanrajaan paleltunut ruusu
ehti kasvaa komeaksi ja kukkivaksi pensaaksi.
Omajuurisuus oli hänen pelastus.

 

Sellaista hetkeä ei olekaan,
etteikö Ruusunmekosta löytyisi pala
ruostetta ja vaaleanpunaista unelmaa.
 
 
 
Elokuun lopussa ei vielä ollut syystöiden
vaan uuden luomisen aika.
Oli aika jatkaa pelargonien elämää
ja samalla huolehtia, että talvellekin riittää huolenpitoa.

 
 
Luontoa en pystynyt huijaamaan.
Hiljalleen kasvit valmistautuivat lähestyvään syksyyn,
vaikka itse jatkoin kesäistä elämääni. 
 




lauantai 22. marraskuuta 2014

Kadonneet päivät, heinäkuu

 
Heinäkuu oli äärimmäisyyksien kuukausi.
 Alkukuun yöt olivat ennätyskylmiä.
Aarteet jouduin nostamaan
'Lataamoon' hallalta suojaan.
 
 
 
Pihatöihin pääsyä odotellessa oli aikaa
muistella Paula Ritanen-Närhen vierailua.
Hän kävi tekemässä lehtijutun surutyöstäni,
jossa puutarhanhoito oli suurena tukenani.

 
 
Ja kun raivasin itselleni tilaa,
pystyin 'Lataamossa'
lämmittelemään
kupilla kesäteetä.
  
 
 
'Verstaan' katolla kiipeillyt viiniköynnös 'Sukribe'
ei piitannut viileistä säistä.

 
 
Pensasmangolia oli rohkea
ja uskaltautui kukkimaan.
 
 
 
Pionien nuppujen kurkistus
oli lupaus lämpenevästä säästä.
 
 
 
Sään hieman lämmettyä, innostui 'Minette' kukkimaan.
Onneksi, sillä hänen kukkansa ovat herkät sateelle.
 
 
 
Itsekin pääsin pihatöihin.
Innostuin perhoskukkulan rakentamisesta
ja niinpä istutin monta siipikaunotarten houkutuskasvia.
Yksi uusista aarteista oli syyssyrikkä.
 
 
 
Parissa viikossa puutarha oli ehtinyt villiintymään
ja tarvitsi uutta siistimistä ennen seuraavaa näytöstä.
 
 
 
Vietimme ensimmäistä puutarhajuhlaa
naapureiden, ystävien ja kylän miesten kanssa.
Samalla juhlimme Ruusunmekon 10-vuotispäivää.
Juhlapäivän ilta oli lämmin ja onnellinen.
 
 
 
Saimme juhlaväeltä lahjaksi upean pihagrillin,
jossa letuistakin tulee sydämen muotoisia.
 
 
 
Juhlista alkoi kesä.
Lämmin ilma muuttui helteiseksi.
 
 
 
Helteet eivät ole minun juttuni,
sillä eniten nautin puutarhastani töitä tehden.
Jokainen siestapäivä oli piinaa.
Puutarha täyttyi kukkasista,
mutta kukinta meni myös nopeasti ohitse.
 
 
 
Paahteinen 'Lataamo' ei ollut
houkuttelevin paikka päiväunille.
 
 
 
Pelargonit eivät olleet niin herkkiä helteestä kuin minä.
He nauttivat kasvihuoneen ulkopuolella...
 
 
 
...kuin sen sisälläkin.
 
 
 
Itse en päässyt riippukeinua pidemmälle.
Heinäkuun helteissä rekeen nojaavat sukset näyttivät koomisilta.
 
 
 
Puutarhurin pelastus olivat päivää hieman viileämmät yöt.
Silloinkin tuli tehtyä vain välttämättömin.
 
 
 
Selvisin aartteitteni kanssa heinäkuusta,
mutta ehkä se on kadonneista kuukausista se,
mitä jäin vähiten kaipaamaan.
 
 
 
 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kadonneet päivät, kesäkuu

 
 
Jos jotain kesäkuusta muistaa niin jäätävän kylmän sään.
Onneksi kuvien avulla muistiin nousee kuukausi,
jolloin aarteiden kukinnasta sai nauttia mahdollisimman pitkään. 


 
Alkukesän ihanuutta oli myös
hetken viipyvä keväinen vehreys.

 
 
En osaa edelleenkään päättää,
kumpi omenapuussa on parasta,
kukinta vai sato.
Onneksi koristeomenapuu 'Linnanmäen' kohdalla
tätä ei edes tarvitse ratkaista.
 
 
 
Ruusuorapihlajan ja kuolan pionin
vaalenpunaisen eri sävyt vei ajatukset unelmiin.
Niiden seurassa olisin voinut viettää koko kesän.
 
 
 
Samaisen penkin kurjenpolvien ja ruohonsipulin
sinertävän violetit sävyt tasapainottivat ja rauhoittivat.
 
 
 
Vuoden takaisesta äitienpäivälahjasta,
spiraalikurjenpolvipenkistä oli kehittynyt sekametelisoppa.
Edessä oli koko kesän kestänyt suursiivous.
 
 
 
Ruusunmekko sai oman hotelli helpotuksensa.
Ulkoseinien väri ei ollut mieleiseni,
mutta onneksi sain valita sisustuksen sävyn.
 

 
Ystäväni kanssa lähdin Tallinnaan juhannuksen viileyttä pakoon.
Tältä reissulta tulin takaisin monta ruusua 
ja pari muuta aarretta rikkaampana. 

 
 
Samaan aikaan kotona kukki juhannusruusu
ja pussauskoppi oli vailla juhannusromantiikkaa.  
 
 
 
'Palulan ruusu' kukkii vain hetken,
mutta viileydestä johtuen tänä kesänä ennätyspitkään.
 
 
 
Maailman paras kesätyö -palkkioni valmistui
juuri Avoimet puutarha -tapahtumaan.
Onneksi, sillä sadesuojaa 90 vierasta tarvitsi.
Sää oli aivan kauhea, sateinen, kylmä ja tuulinen.
Kuljin sade- ja toppatakki päällä
ja päätin, etten osallistu tähän tapahtumaan enää ikinä.
Onneksi en sanonut tätä ääneen miehelleni.
 


Kesäkuun kylmyydestä huolimatta
pelargonit säteilivät kauneuttaan.
He saivat olla kasvihuoneiden lämmössä
ja odottaa rauhassa parempia aikoja.
Kuvassa 'Rosalinda'.




lauantai 8. marraskuuta 2014

Kadonneet päivät, toukokuu

 
Toukokuu on aina orvokkien.
Tänä vuonna ihastuin suurikukkaisiin
ja punertaviin.
 
 
 
Ruusunmekon ensimmäisiä kukkijoita
olivat terassin kivikolla kasvaneet tarhakylmänkukat.
 
 
 
Sinihelmililjat ovat kevään ehdottomia suosikkejani.
Toukokuussa ei haitannut,
vaikka muutama voikukkakin
sulostutti olemassaolollaan.
Loppukesä kuluikin niitä vastaan taistellen.
 
 
 
Kevään paras hetki oli vihreä lupaus.
Vuodenajasta riippumatta Ruusunmekon Jellona
löytää aina arvoisensa paikan.
 
 
 
Tuomen tuoksu yllättää aina,
tänä vuonna jo toukokuun alkupuolella.
 
 
 
Poikkeuksellisen lämmin toukokuu tiesi myös kuivuutta.
Kaikki sadevesi piti kerätä talteen
ja antaa aarteiden hyväksi.
 
 
 
Vähäluminen talvi antoi myös aihetta huoleen.
Moni kasvi oli kuollut,
mutta onneksi ei rakkaat silmäteräni.
Kerrottu lumikki nousi sitkeästi kukkimaan.
 
 
 
Sopivaa vastakohtaa antoi musta jouluruusu.
 
 
 
 
Herkkyyttä puolestaan toi
 kasvihuoneessa kukkinut kerrottu akileija.
 
 
 
Kevätilon keskellä tuli esille myös puutarhurin huoli,
milloin aarteiden joukosta löytyy ensimmäinen lehtokotilo.
Onneksi vielä tämän kesän Ruusunmekko sai olla onnellisten tähtien alla.
Jokaisesta kotilosta löytyi napa,
josta tunnistin ne vaarattomiksi pensaskotiloksi.
 
 
 
Ruusunmekko sai hetken pärjätä omillaan,
kun toukokuun puolen välin tienoilla
kävin turistina Türin kukkamarkkinoilla.
Mitään en osta -teema vaihtui täyteen kärrylastilliseen
akileijoja, kärhöjä jajaja...
Viimeisimmät heistä istutin lokakuun sateisina päivinä
samalla muistellen helteistä kevättä.
 
 
 
Loppukuukauden piti kiireisenä
ylioppilasjuhlien järjestely.
Samaan aikaan myös luonto kiirehti.

 
 
Pioneilla oli jo suuret nuput.
Kukinta ei kuitenkaan ehtinyt juhlapäiväksi, ei edes juhannukseksi.

 
 
Helteisen sään takia hätäisimmät kiirehtivät kesäkukkien laittoa.
Itse pidin malttia ja odotin kesäkuun 10. päivää.
Siihen asti nautin puutarhan kukista.
 


Itse juhlapäivä oli kylmä ja kostea,
mutta laseissa kupli juhlajuoma
ja sankari säteili kilpaa Ruusunmekon kanssa.
Kevään vehreys oli vaihtumassa kesän runsauteen.