tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesän kuplivaa kukintaa

 
 
Pöytä koreaksi ja lasillinen kuplivaa.
Kasvihuone-elämää ei haitannut
juhannuksen vaihtelevat säät.
 
 
 
Juhannusruusu ei ymmärtänyt juhlia,
ja pensasmangoliakin tyytyi komistelelemaan nupullaan.
 
 
 
Kerrottu valkovuokko
levitti juhlahameensa.
 
 
 
Ja montana 'Rubens' kärhö
juhlahuntunsa.
 
 
 
 Tarhakullero puolestaan hohti kuin aurinko.
 
 
 
Koristeomenapuu 'Linnanmäki'
ei pihtaillut,
hän innostui viihdyttämään kauneudellaan.
 
 
 
Pari lämmintä päivää
ja ruusuorapihlaja juhli yhdessä
kurjenpolvien ja kuolanpionin kanssa.
 
 
 
Juhannussunnuntaista on tullut
perinteinen haikeuden päivä.
Tänä vuonna suru oli pientä,
aloitin työstämään
Ruusunmekon viimeistä kukkapenkkiä.
Joskus on vain ymmärrettävä rajansa ;)

 
 
Avoimia puutarha -päiviä odotellessa
on hetki aikaa nauttia Ruusunmekon
tämän kesän ensimmäisestä ruusun kukasta,
Teresan ruususta ja jälleen nauttia
lasillisesta kuplivaa.
 
 
 
Tervetuloa vieraaksemme
sunnuntaina 28.6.2015 klo 12-18
viettämään
Avoimet puutarhat -päivää <3

6 kommenttia:

  1. Jutta, niin ihanaa! Kaunista <3 Toivottavasti tänä vuonna on parempi sää <3
    terkuin Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus <3 Toivotaan todella, sillä kaikkien aikaisempien kolmen päivät ovat säältään olleet erittäin erikoisia. Herttaista Avoimien päivää teille, mihinköhän iskuryhmä mahtaakaan suunnata :D

      Poista
  2. Oli mukava vierailla puutarhassasi, kiitos :-) Olen myös kirjoittanut siitä blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kävit ja oli mukavaa tavata livenä <3 Blogijuttua oli mukava lukea, ihan kuin olisi päässyt retkelle johonkin tuttuun puutarhaan :) Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle, toivottavasti nähdään pian uudestaan <3

      Poista
  3. Heips! Käytiin sunnuntaina ihanalla pihallasi, en sitten tullut sen kummemmin moikkaamaan, vaikka tarkoitus olikin. Sun ympärillä oli koko ajan lauma ihmisiä, mikä tietysti on enemmän kuin ymmärrettävää. =) Lämmin kiitos, kun tarjosit mahdollisuuden päästä ihailemaan pihaasi myös ihan livenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, mukavaa kun kävit. Ihmisiä todellakin oli runsaasti, harmitus, kun en päässyt halaamaan sinua. Mukavaa kesänjatkoa <3

      Poista